Taidekoulu MAAn lopputyö: ryijy


RYIJY: HÄIRIÖ(TEKIJÄ) (2014, 100x80 cm, puuvillakangas, villalanka)


Teos on villalangasta käsin ommeltu ryijy, jossa sisätilaan tarkoitettu elementti kohtaa julkisen tilan kuva-aiheen.

Teos yhdistää kaksi historiansa aikana ristiriitaisia tunteita herättänyttä ilmaisumuotoa. Modernismin alkuaikoina (pääasiassa naisten tekemien) ryijyjen ei katsottu sopivan yhteen pohjoismaalaisen, funktionalistisen puhtaita linjoja hakevan arkkitehtonisen ihanteen kanssa. Karvaisuudessaan ne näyttäytyivät jonkinlaisina epämääräisinä ja rahvaanomaisina häiriötekijöinä. Samaan tapaan on graffitien ajateltu aiheuttavan levottomuutta ja epäjärjestystä puhtailla julkisen tilan pinnoilla. Kummatkin ovat sittemmin kokeneet arvonnousun ja löytäneet tiensä myös gallerioihin.

Kuten katutaiteen, myös tekstiilitaiteen keinoin on tuotu esiin monenlaisia poliittisia ja paikalliskulttuuriin liittyviä merkityksiä. Ryijyjenkään tarkoitus ei siis suinkaan ole ollut vain dekoratiivinen.
Teoksen kuva on saanut inspiraationsa berliiniläisen, kansainvälisestikin tunnustetun katutaiteilija El Bochon valloittavasta Little Lucy –hahmosta, jonka ilmaantumisia ja katoamisia olen Berliinin vierailuillani seurannut. Hahmo on peräsin 70-luvun tsekkiläisestä tv-sarjasta nimeltään “Lucy, fear of the streets”, ja se asettuu kiehtovasti vastahankaan kiltin ja sopuisan pikkutytön ihanteen kanssa.

Ryijy ripustettuna näyttelytilassa / The rya rug  in the exhibition space

Ja valmis! Parempi kuva tulossa... / And completed! Better photo comes later...

Päälaki puuttuu vielä / Top of the head is still missing

Ryijysilmät! / Ryarug eyes!

Silmätkin jo pilkistävät / And the eyes

Ja se puoliväli / And the half way

Melkein puolet, melkein puolet! / Almos half, almost half!

Näin näitä solmuja syntyy / This is the way how to do this

Mitä sitä aina kommentoimaan / No comments

Kuva hahmottuu vähitellen / Slowly the image appears to the canvas

Jalat näkyvissä! / I can see the legs!



Etenee etenee... /  I'm making some progress...



Kolme nukkariviä! 97 jäljellä... / Three rows of piles! 97 rows to be done...

Ensimmäinen nukkarivi aloitettu / First row of piles started

Pohjakankaalle hahmoteltu kuva / The picture is sketched on the canvas








































Kommentit