Veistokset

Tämä seinälle ripustettava kolmiulotteinen teos koostuu lähes 200 valokuvasta. Siinä on myös 10 vuodeksi kameraan unohtuneen kinofilmin kuvia. Teoksessa korostuu valokuvan materiaalisuus ja tilallinen syvyys. Filmi tuo teokselle ajallisen ja yksilöllisen ulottuvuuden, sillä kuvausolosuhteet ovat vaikuttaneet negatiiviin. Kehykset ovat osa teosta.

NIMETÖN

2018, 15x20x3 cm, sekatekniikka













Teos oli esillä vuonna 2018 Tampereella Haiharan taidekeskuksen Kerronta-teemanäyttelyssä.








Japanilaisessa taiteessa on ollut tapana ajatella, että teos on täydellinen kun
siinä on yksi pieni virhe eli ns. ”särö”. Teoksessani olen käyttänyt luonnosta
kuvaamiani värivalokuvia, ainoastaan yksi 60 terälehdestä on
mustavalkoinen. Näin ollen voidaan ajatella teoksessa olevan ”särö”, mutta
onko se kuitenkaan täydellinen? Teos on valokuvista taiteltu kusudama origamipallo. Teokseen olen käyttänyt kesällä 2016 ottamiani digikuvia. Teos oli esillä Suomen Pohjoismaisen Taideliiton vuoden 2016 teemanäyttelyssä Loviisan Almintalossa.

SÄRÖ

2016, halkaisia n. 25 cm, valokuvat
















Yhdessä kukassa viisi terälehteä, pallossa 12 kukkaa. Kolmekymmentä taittelijaa, 660 taitosta. Kusudama-pallon jokainen terälehti on kiinni toisissaan, kuten myös ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa useimmiten edes tietämättä toistensa olemassa olosta. Kusudama-pallon toteutin siten, että taittelin jokaisen taittelijan kanssa kahden kesken kumpikin yhden oman terälehden. Jokainen taitteli terälehtensä halunsa sekä kykynsä mukaan, joten valmis terälehti on todellakin taittelijansa henkilökohtainen teos. Jokainen taittelija oli jollain tapaa osallisena tahtomattaankin sen hetkiseen elämääni: sukulaisia, ystäviä, opiskelu- ja työkavereita; kauppojen, kahviloiden sekä kirjaston henkilökuntaa.

YHTEISÖTAIDETEOS KUSUDAMA-PALLO

2012, halkaisija n. 45 cm, origamipaperi



Kommentit